Asunnon ja huoneen jakaminen yliopiston asuntolassa on useimmiten mahtavaa, mutta joskus onni ei ole myötä ja yhteiselämästä tulee kinkkistä, ja joudut jakamaan asuintilat painajaismaisen kämppiksen kanssa.
Tarina jatkuu aina eri käyttäjän versiolla, jonka pituus saa olla enintään
150 sanaa.
Joka kierrokselta staffit valitsevat jatkoon parhaan, joka voittaa itselleen hienon merkin sekä viekkaan huonetoverin.
Tarinan
ensimmäinen osa on valittu. Sen on kirjoittanut
Bliv.
Mitä sitten tapahtuu? Jatka tarinaa ja lähetä toinen osa meille osoitteeseen
kilpailut@sulake.com otsikolla
Kämppis pahimmista painajaisista! Osa 2 torstai-iltaan
11. syyskuuta mennessä!
Tarinan ensimmäinen osa: Avasin silmät ja huomasin makaavani asuntoni lattialla. Päähän sattui. En tiennyt kauanko olin ollut tajuttomana. Kattoon ulottuvat liekit raivosivat asunnossa. Yritin hoiperrella sakean savun keskellä etsien ulko-ovea. Savu kirveli silmiä ja oli vaikea hengittää. Kämppistäni ei näkynyt missään. Aavistin hänessä pahuuden jo silloin, kun näin hänet ensimmäisen kerran. Kaikki alkoi kolme kuukautta sitten, silloin, kun hän ensimmäisen kerran saapui asuntooni.
Oli aurinkoinen aamu. Aurinko paistoi ikkunasta sisään. Vesi tippui räystäiltä ja lumet sulivat kovaa vauhtia. Kevät oli tullut. Avasin ikkunan ja kuulin lintujen laulun. Minua jännitti hieman, sillä tänään näkisin tulevan kämppikseni ensimmäistä kertaa.
Pyyhin pölyjä ikkunalaudalta ja kastelin siinä olevan viherkasvin. Keitin kahvia ja istahdin pöydän ääreen. Katselin ympärilleni etsien pölyä. Sitä ei onneksi näkynyt missään. Niin hyvin olin siivonnut ennen kämppikseni saapumista. Sitten se tapahtui. Oveen koputettiin. Laitoin kahvikupin tiskipöydälle ja riensin avaamaan ovea...
Mitä seuraavaksi tapahtuu?
Kynät sauhuamaan!
