Toa Habboa! Me olemme Tikitoa! Ka ora! Ka ora!
Niin jumalat Rangi ja Papa (Isä Taivas ja Äiti Maa) löivät hynttyyt yhteen ja loivat maailmankaikkeuden Manaa, elämän ja hengen ikuista energiaa, viljellen.
Meren pohjasta maagisella ongenkoukulla he onkivat esiin Rangirangin jumalaisen saariston.
Ja eräänä päivänä syntyi Habboa, Tikitoa-heimon ensimmäinen, muttei viimeinen.
Hän oli heimon sankari, joka elämästä vain nautiskeli hyvin syöden, bilettäen, tanssien, laulaen ja deittaillen.
Ärähtivät heimon jumalat, töitä pitäisi alkaa tehdä. Harmistui Habboa, mutta nöyränä totteli tai ainakin melkein.
Kauan Tikitoa kukoisti, loisti ja hehkui. Me heimolaiset uurastimme ja biletimme heimon puolesta rankasti. Mutta jotain tapahtui. Rangirangi nuukahti.
Kukaan ei tiennyt, ketä syyttää. Ehkäpä muukalaiset kaukaisista maista outoine tapoineen pilasivat kaiken, ehkä ei. Ehkä Habboa rakastui ja sydämensä särki, ehkä ei.
Sitä emme jääneet suremaan. Kohti tuntematonta meloimme kanooteillamme ja Habboan johdolla löysimme uuden maan.
Ja täällä me nyt olemme. Tänne me rakennamme uuden Rangirangin Tiki-tavaroiden ja jumalaisen Manan avulla.
Tänne meidät johdatettuaan Habboa nousi korkeuksiin jättäen jälkeensä kuiskauksen: "Uudet tuulet, uusi aika, uudet heimolaiset tulkaa."
Toa Habboa! Me olemme Tikitoa! Ka ora! Ka ora!
